Meidän projekti

Viimeinen työviikko on mennyt hujauksessa ohi, päivät ovat venynneet todella pitkiksi useiden vierailujen, postissa tappelun ja projektin raportin kirjoittamisen takia. Mutta ensi viikolla alkaa kahden viikon loma. Sen voimalla jaksaa pitkiä päiviä.

Iperillä on siis tapana että harjoittelussa olevat opiskelijat tekevät jonkun projektityön joidenkin lasten kanssa. Joko yksin, pareittain tai ryhmässä. He valitsevat aiheen, kirjoittavat idean ylös ja ehdottavat käykö aihe Iperille. Ennen kuin esiteltiin aiheemne, saimme kolme kansiollista arkistoituja eri vuosien opiskelijoiden loppuraportteja luettavaksi. Lopulta päädyimme parin kanssa tekemään teatteria. Meille tuli pyyntö, että voisimmeko tehdä mimiikkana ilman sanoja siis. Kun lapset muistavat sen varmasti paremmin, sanat unohtuvat kuitenkin nopeasti. Niinpä suostuttiin, käytiin värväämässä yläkerran tyttöjä mukaan ja saatiinkin seitsemän innokasta.

Me "aikuiset" olimme valinneet Kultakutrin ja Kolme karhua sadun, mutta tytöt eivät halunneet esittää karhuja ja niin tylsää satua. Joten päädyimme näyttelemään Prinsessa Ruusunen ja kaikkiin muihin rooleihin saatiin näyttelijät tytöistä paitsi kuninkaan. Parin lupasi olla kuningas ja minä luulin saavani vain roudarina, musiikkimiehen ja stempparin roolin. No niin oli torstaihin asti, jolloin tytöt sanoivat ettei Pahatar pääse tulemaan. Onneksi olin tuurannut häntä parissa harjoituksissa joten en ollut ihan ulalla H-hetkellä. Olimme pitäneet kolmet harjoitukset lavalla enne esitystä. Oltiin askarreltu useita lavasteita illat pitkät helpottamaan esityksen kulun ymmärtämistä, kuunneltu useita kappaleita kuljettamaan esitys loppuun ja keskusteltu monet kerrat tyttöjen kanssa miksi meillä ei ole kertojaa, miksi emme puhu ja miksi käytämme valitsemiamme vaatteita.
Kun rouvat olivat päättäneet että meidän esitys on lastenoikeuksien päivän tapahtuman lopetus, niin ei auttanut kuin sopeutua siihen että yleisöä on n. 70 ja useita vieraita ihmisiä on katsomassa.
Lauantai tuli, kaikki olivat hermona ja odottivat miten esitys menee. Penkkejä laitettiin 71, mutta useat lapset istuivat lattialla ja pöydillä. Oli siis yleisiö lähemmäksi 90.
Esitys sujui oikein hyvin, kaikki muistivat mitä piti tehdä ja olivat oikeilla paikoillaan oikeaan aikaan. Kuulin muutaman kerran kuinka osa lapsista huokaili jännittävissä kohdissa. Istuessani värttinä kädessä ja odottaessani Ruususta, minun oli vaikea pidätellä naurua kun kuulin Suomalaisten naurun pyrähdykset. Mietin mitä he nauravat, ei tässä kohtaa mitään naurettavaa ole, minä istuin nurkassa ja näytin todella pelottavalta kuulemma irvistäessäni ja kutsuessani Ruususta luokseni.
Esitys sai valtavat aploodit, mikä on täällä todella harvinaista ja meidät olisi taputettu uudestaan lavalle, jos tytöt olisivat tajunneet että sellaista tapahtuu.
Esityksen jälkeen saatiin paljon kehuja, maanataina ja jopa vielä tiistainakin käytävillä kävellessä useat Iperillä työskentelevät ihmiset kiittelivät esityksestä ja sanoivat sen olleen hyvä. En edes osannut odottaa että kaikki työntekijät olivat katsomassa, jopa ompelijat olivat löytäneet paikalle. Yksi tyttö sanoi tiistaina että esitys oli todella hyvä, kysyin häneltä mielipidettä minusta ja hän sanoi pelänneensä minua.
Torstaina minulta vielä kysyttiin että harrastanko tanssia, kun lavalla ollessani hyppelin ja näytin siltä että harrastaisin tanssia. Nauroin ja vakuuttelin etten todellakaan tanssi. Niinpä voin sanoa että lauantainesitys oli menestys, kaikki tykkäsivät ja saimme useita kehuja. Ja en todellakaan harrasta tanssia, uskon että sirkuksen harrastaminen on opettanut minulle jotain.

Ruususen 16-vuotis syntymäpäivä

Pahatar ja Prinssi taistelevat 

Prinssi voittaa 

Prinssi herättää kaikki suudeltuaan Ruususta kädelle.

Häiden tanssia.

Seuraava postaus onkin sitten loma viikoiltamme. Matkamme vie viikoksi Varanasiin ja viimeisen viikon makaamme rannalla Goalla.

Taas juhlitaan

Tiistaina oli Kali Puja ja keskiviikkona Diwali eli uusi vuosi. Täällä se tarkoitti sitä, että ihmiset alkoivat ampumaan raketteja maanantaina ja eilen illalla vielä viimeisiä ammuttiin. Täällä ei ole niin väliä kellon ajasta tai mihin ampuu. Niinpä viikon on tullut nukuttua huonosti, heräiltyä keskellä yötä pakettejen pamahteluun ja kuunneltua samaa musiikkia aamusta iltaan. Keskellä yötä kun pamahtaa, on muutaman kerran tullut mieleen ihanat Hälvälän metsäreissut ja harjoitukset.
Onneksi näin sunnuntaina meno on hiljentynyt, eikä raketteja enään tarvitse kuunnella. Eihän se mitään jos ne ammuttaisiin taivaalle, mutta ne on rakennuksiin osuneet ja uskoisin että lapset jotka rakentelivat erilaisia viritelmiä pulloista, ruukuista yms. ja raketeista saivat osa ainakin osumaa. Oli heitä monta erikokoista lasta sen verran lähellä syyttämässä raketteja.

Me käytiin tiistaina Golfglubilla syömässä lounasta, olihan se juhlapyhät eli yleinen vapaapäivä.

Maisemia golkentän laidalta

Illalla menimme katselemaan katolle ilotulitteita, meille ei annettu lupaa mennä yksin ulos illalla. Johtuen siitä että olemme vaaleita nuoria naisia ja pojille voisi tulla mieleen ampua meitä päin raketteja. Eipä itsellekkään tullut mieleen lähteä käymään ulkona. Katolta oli turvallista väistellä raketteja joita ihmiset ampuivat jopa talojen katoilta.

Jokainen lähitalo oli laittanut jonkin näköiset valot

Keskiviikkona oli Iperillä työpäivä, joten meillä oli keskustelu ohjaajan kanssa ja omien koulutehtävien tekoa. Iltapäivällä meille oli vuokrattu auto, ja lähdettiin ajamaan. Nopean kierroksen jälkeen, mihin kuului skootterin kanssa kolarointi, paikalta karkaaminen, hurja ajo. Pelko että ajetaan uusi kolari, auton takapenkille jumiin jääminen kun muut ovat jo ulkona ja kuski lähtee kävelemään. Takaisin Iperille ajo, vihainen puhelu autovuokraamoon. Omalle kuskille soitto. Kävely läheiselle torille ostamaan raketteja. Kävely läheisille Kali Pujille ja illallinen todella hyvässä ravintolassa. Sitten tulikin tuttu ja turvallinen kuski hakemaan meitä ja päästiin kiertelemään kauempia Kali Pujia.

Musta Kali

Tämän naisen tarina jäi hieman epäselväksi. Sen tiedän että hän leikkasi itse päänsä irti ja joi omaa vertaansa kaulaltaan.

Monella kadulla oli erilaisia valoja koristamassa katuja

Näitä lamppuja oli pitkin katua koristeena.

Ennen kotiin paluuta käytiin syömässä Italialaista jäätelöä. Oli kyllä todella hyvää.

Kotiin päästyämme meillä ammuttiin raketteja ja me saatiin itse tähtisädetikut käteen. Yksi raketti räjähti jo sitä sytytäessä, mutta meidän rakettejen ampuja jatkoi vain muiden sytyttämistä ja oli kuin pieni poika hommassaan.

 Ilta oli kyllä hyvin vauhdikas, ja onnettomuus jäi mieleen. Kuka kuski ajaa onnettomuuspaikalta karkuun ja uskoo ettei kukaan näe että hän on viiden valkoihoisen kuski ja ajaa vuokrafirman autolla. Mutta kyllä se skootterin kyydissä ollut pariskunta ainakin oli hengissä.

Torstaina lapset eivät tulleet tunneille kun keskiviikko ja perjantai olivat vapaat. Niin siis perjantaina olikin joku velipäivä, jolloin kunnioitetaan veljiä ja ostetaan heille lahjoja. Iper päätti pitää sen vapaana. Onneksi meillä ei ole tuollaisia päiviä, ei siis ole mitään järkeä että veljiä juhlitaan, mutta siskot unohdetaan. Minusta meitä pitäisi juhlia paljon enemmän.

Lopuksi: tänään tuli kaksi kuukautta täyteen, eli kuukausi jäljellä. Se tarkoittaa kaksi viikkoa harjoittelua ja kaksi viikoa lomaa ennen kotiin paluuta.

"Koti"

Lupasin jossain kirjoituksessani, että laitan kuvia meidän asunnostamme, missä vietämme osan päivästämme ja vapaa-ajastamme. Joten tämä teksti onkin pelkästään kuvi.

Tämän portin takana me asumme, ei pidetä sitä lukossa. Mutta kiinni kuitenkin, ettei rotta tai ylimääräisiä ihmisiä tule kylään.

Käytävämme, jonka varrella sijaitsee huoneet, wc ja keittiö.

Suihku ja wc.

Keittiö, uunia kyllä tämä kaipaisi. 

Tilava neljän hengen pöytä viidelle, varsinkin kun se on aina ylimääräistä tavaraa täynnä. Välillä siihen mahtuu hädin tuskin yksi syömään.

Takana oleva ovi vie toiselle puolen taloa käytävälle ja rappusiin.

Käytävältä löytyy tämä ovi, joka on illat lukossa. Meillä on siihen kyllä avain.

Koska seuraavan oven takaata löytyy..

Iso huone, jossa on meidän suuresti kulutetut sohvat ja nojatuolit. Samassa huoneessa on myös meidän pyykkinarumme.

Suuren suuri telvisiomme. Mitenköhän käy Suomessa isojen kunnon telvisioiden kanssa, tunnelma on varmaan kuin elokuvissa.

Minun puoli huoneesta, ensimmäinen sänky oli alun perin minun. Mutta siinä laudat painoivat selkään joten vaihdoin keskimmäiseen. Nyt toimii tavaroiden säilytys sänkynä.

Huom. Ensimmäisellä sängyllä pidetään myös meidän englannin oppitunnin tavarat :). Koko sänky ei siis ole pelkästään minun käytössäni. 

Viimeinenkin sänky toimii säilytyspaikkana, kaikki tavarat ovat oppitunteja varten, osa meidän hankkimiamme, osa Iperiltä lainattuja. En ole siis ominut kolmea sänkyä.

 Onhan meillä tuollainen, pieni kaappi vaatteille ja kaikelle muulle.

Tässä on meidän luokka, jossa vietetään suuret osat päivästä. Se sijaitsee kerrosta alempana meidän "asunnostamme".

Mitä asioita kaipaan Suomesta

Minun piti kertoa tässä postaukaessa mitä tein loppu loman. Alku onkin vähän siitä, mutta kun ollaan matkan puolessa välissä olen alkanut miettimään mitä oikeastaan kaipaan Suomesta, joten teksti on enimmäkseen siitä. Kerrotaan nyt vähän loppulomasta.
No minä ainakin otin lauantaista-tiistaihin joka päivä aurinkoa. Nautin kun kadulta ei kuulunut melua, ihmiset olivat selvästi lomalla. Ja sain mukavat rusketusrajat, enkä näytä enään niin kalpealta. Oli mukava huomata kuinka joka päivä tuli tummemmaksi ja sai nauttia rauhassa lämnöstä.
Sunnuntaina käytiin järvellä. Nautittiin hiljaisuudesta ja maisemasta.

Oikeasti kummassakin kuvassa pitäisi olla pimeää, mutta ilman salamaa tuli mahtavia kuvia 

Maanantaina käytiin kaupungilla kirjakaupassa jossa myydään postikortteja, niitä kun on aivan mahdotonta löytää tästä maasta. Käytiin myös syömässä ja palattiin väsyneinä kotiin. Laitoin ihmisille yli kolme viikkoa sitten tulemaan postikortteja, ja ne eivät ole kuulemma tulleet vielä perille. En ole siis unohtanut teitä, ja ne ihmiset jotka eivät tule koskaan saamaan korttia (minun unohduksen takia) tai parempi selitys on että posti hukkaa ne. Mikä on todellakin mahdollista.

Varsinaiseen asiaan ja siihen mitä kaipaan.

 Ensinnäkin kaipaan puhdasta ilmaa, suhteellisen roskattomia katuja (täällä kaikki heittävät roskansa kadulle ja nähtiin yhtenä päivänä miehen heittävän roskapussinsa luonnonsuojeltuun järveen, eivätkä vieressä olleet poliisit sanonneet mitään) ja hiljaista kaupunkia, uskon että kotiin päästyäni huomaan kaipaavani jatkuvaa melua ja viitenä kertana päivässä kuuluvaa Imaanin rukouskutsua. Aluksi kuulin sen joka aamu puoli viisi, nyt en enään kuule. Joko olen tottunut siihen, tai hän ei enää kutsu ihmisiä rukoilemaan. Itse veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa. 

Toisekseen kaipaan yksin asumista, sitä että suihkussa ei ole ketään silloin kun olen sinne menossa tai wc on aina varattu, sekä sitä että suihkusta tulee lämmintä vettä, eikä tarvitse toivoa onko termostaatti lämmittänyt veden ja yrittää epätoivoisesti käännellä lämminvesihanaa. Aamupala ja lounasaikaan ei meinaa olla tilaa keittiössä tai pöydässä. Television katseleminenkin on kompromisseja täynnä. Pienestä yhdestä telvisiosta valitaan kaikkia miellyttävä ohjelma, se tuo omat haasteensa. Mutta onneksi meillä on yllättävän sama maku ja näin pystymme katselemaan leffoja yhdessä. 

Olen näköjään sen verran erakko luonteeltani, että kaipaan sitä ettei tarvitse kohdata koko päivänä ketään jos en halua. Saan olla asunnossani yksin eikä tarvitse puhua kenellekään. Täällä meitä on ihan liian monta, että sellainen onnistuisi. 

Kolmantena tai en nyt tiedä kuinka monentena kaipaan sitä, että ravintolassa voi tilata jäitä,  tuoresalaatin uskaltaa syödä ja kylmän juoman, olkoon se vesi tai limppari saa pidettyä kylmänä useamman minuutin. Hyvä puoli on että kun unohdan usein juoda lämpimät juomat niin on ne lämpimiä vielä tunninkin päästä. Kaipaan myös lihaa, vaikka ituhippiäisenä on ihan mukava olla, taidan kuitenkin olla lihansyöjä ja suunniteilla onkin kotiin palattua, parin päivän päästä kunnon 3min Sisä/ulkofilepihvi. Ei heti ensimmäisenä kotiin päästyä ole kuitenkaan listalla, vatsa ei punaisesta lihasta välttämättä heti tykkää. Odotan myös sitä ruualta että se maistuu raaka-aineiltaan tai joltain muulta kuin voimakkailta mausteilla tai chililtä. Jonka jälkeen mikään mitä suuhun pistää ei maistu miltään. 

Yhtenä asiana kaipaan toimivaa nettiyhteyttä, en meinaan koko loman tehnyt yhtäkään koulutehtävää, sillä lähteiden etsiminen olisi kestänyt useita tunteja ja silloinkaan ei olisi välttämättä onnistunut. Yritin jotain netistä etsiä ja se sanoi vain ettei onnistu. Vaikka maalla ollessa netti on hidas, ei se ole nähnytkään meidän nettiä. Siispä kaikki tärkeät asiat pitää keskittää toimistoaikoihin, harmi vain että useimpia päivinä olemme sen ajan töissä. 

En myöskään ymmärrä tänä netin ja tietokone maailmaan aikaan, miksi kaikki pitää kirjoittaa käsin. Oli kyse sitten junalippujen ostosta tai kirjojen lainauksesta. Käytiin ensimmäisellä Kalkutan viikolla ostamassa junaliput. Ensin me täytimme paperin, johon kirjattiin matkustajat, heidän sukupuolensa ja ikänsä, osoite ja puhelinnumero sekä mistä mihin oltiin matkustamassa. Veimme sen virkalijoille, toinen virkailija kirjoitti matkustajatiedot koneelle ja toinen tarkisti passeista iät ja kirjoitti matkustajatiedot isoon kirjaan käsin. Lopulta meille tulostettiin yksi lippu. Aikaa vievää puuhaa, sanon minä. Iperillä kaikki mitä me lainataan, peleistä kirjoihin kirjoitetaan lainattu asia, päivämäärä ja kuka lainasi käsin vihkoon ja siihen vaaditaan allekirjoitus. Jokaiselle asialle on oma vihkonsa ja kaikki tämä tapahtuu yhden naisen kautta. Onneksi hän on alkanut antamaan meidän kirjoittaa lainaamme asiat ja kopiot itse ylös. Sillä hän ei ole maailman nopein kirjoittaja ei käsin eikä koneella. Ja hänen työskentelynsä tapahtuu pääasiallisesti koneella, usein saa siis odottaa hänen työskentelyään. Siispä kaipaan sitä helppoutta, että voi tilata junaliput netistä itse, voi kirjoittaa koneelle mitä lainasi tai mikä parasta kirjastokortti tekee sen puolesta. 

 Kaipaan myös sitä että näen lapsia kadulla kävelemässä yksin tai kaverin kanssa koulusta. Täällä vanhemmat joko saattavat tai lapset kulkevat erinäköisillä koulukyyti kulkuneuvoilla. Meidän lapsiamme kyllä kadulla näkee leikkimässä, kun asuvat viereisessä slummissa.
 Kaipaan myös sitä että liikennevaloihin voi luottaa ja katuja on suhteellisen turvallista ylittää. Sekä se että yksin kulkeminen on ihan ok. Kukaan ei tuijota eikä edes huomaa minua. Vaikka aluksi se on varmasti outoa ja jossain vaiheessa sitä kaipaakin Suomessa ollessa.

Seuraava asia mitä kaipaan, on täsmällisyys.Voi sanoa etten itse ole maailman täsmällisin ihminen, mutta täällä olen oikein mallioppilas siinä. En ymmärrä, jos tapahtuman sanotaan alkavan klo se ja se. Sen aloitusta viivyteään jotta ihmiset kerkeävät tulla paikalle ja silti kauan aloituksen jälkeen ihmisiä tulee paikalle häiriten muita, kulkemalla muiden edestä, puhumalla kovaäänisesti ja välittämättä muista. Kukaan ei ole koskaan ajoissa ja kaikki tapahtumat alkavat myöhässä.


Monta asiaa on siis mitä kaipaan Suomesta, mutta osaanpahan arvostaa niitä asioita ainakin hetken kun palaan. Tiedän myös että meillä voisi olla asiat vielä huonommin ja karummin. Ei se rotta, useat hiiret ja toistaiseksi yksi eksynyt torakka haittaa. On meille luvattu myrkkyä keittiöön, rottaa ja hiiriä varten. Kysyimme ohjaajaltamme ja samalla paikan johtajalta, onko täällä jossain jotain myrkkyä, että se rotta pysyisi poissa ja hiire eivät söisi ruokiamme. Nyt on tulossa myrkkyä kerrokseen.
 Täällä on monta hyvää asiaa mistä meidän pitäisi ottaa mallia, kuten vanhempien ihmisten kunnioitus ja useat käytöstavat. Mutta niin paljon on asioita missä tämä maa on valitettavasti jäljessä.

Lupaan seuraavassa postauksessa laittaa kuvia meidän "asunnostamme". Jotta näette missä asumme.